E-vitamiinilisä tärkeä kilpahevosille, siitostammoille ja varsoille


Keväällä hevonen tarvitsee vitamiinilisän ruokintaan



Kevät on kasvun aikaa, mutta ennen kuin hevoset pääsevät nauttimaan uudesta, ravitse-vasta ruohosta, on hevosten vitamiinien saanti ongelmallista. Perinteisessä kuivaheinässä vitamiinipitoisuudet laskevat kevättalvella helposti alle puoleen. Ylivuotisessa heinässä pitkä varastointi on tuhonnut vitamiinit lähes kokonaan. Esikuivatussa säilö-heinässä pitoisuudet laskevat hieman vähemmän.

Siksi kaikkien hevosten vitamiinitarve on keväällä suurimmillaan. Vitamiinien puutteeseen voivat vaikuttaa myös esimerkiksi kovan valmennuksen ja kilpailemisen aiheuttama stressi, sairaustilat tai vitamiinien ja kivennäisten väärä keskinäinen suhde. Kilpahevosilla paljon ruokinnassa käytetyt kasvis- öljyt lisäävät E-vitamiinin eli tokoferolin tarvetta. Myös kasvavat, tiineet ja imettävät hevoset tarvitsevat normaalia suuremmat määrät vitamiineja. Rasvaliukoisten vitamiinien ryhmään kuuluva E-vitamiinin merkitystä kilpa- ja siitoshevosten sekä varsojen ruokinnassa ko-rostetaan yhä enemmän.



Tutkimukset puhuvat luonnollisen E-vitamiinin puolesta


Kuopion yliopiston 1980-luvun lopulla tekemän tutkimuksen perusteella talviaikaan otettujen näytteiden E-vitamiinipitoisuudet olivat huomattavasti matalampia kuin laidunkaudella. Tutkijat totesivatkin vitamiinilisän olevan ilmastossamme tarpeellinen, sillä E-vitamiinia hevonen saa lähinnä tuoreesta, nuoresta ruohosta. Kasvin vanhetessa E-vitamiinimäärä pienenee. Tutkittaville tammoille ja varsoille syötettiin kahta erilaista A-, D- ja E-vitamiinia sisältävää valmistetta, mutta hevosten seerumiarvoja E-vitamiinin osalta ei saatu talvella nousemaan lähellekään samojen hevosten kesäarvoja. Syynä oli liian matala annostus tai synteettisen E-vitamiinin huono biohyötysuhde. Yhdysvalloissa tehdyissä tutkimuksissa osoitettiin, että biologisesti aktiivinen luonnollinen E-vitamiini, esimerkiksi Natur-E, on hevoselle hyödyllisempää kuin sen synteettiset muodot. Luonnollinen E-vitamiini on 2-4 kertaa tehokkaampaa kuin synteettinen vastine. Natur-E-valmisteen sisältämä luonnollinen E-vitamiini on puristettu tuoreista kasveista ja se on paremmin elimistöön imeytyvässä ei-asetaattimolekyylimuodossa. Natur-E on ainoa valmiste, jossa on ei-asetaattimuodossa olevaa vitamiinia. Varsoille ei-asetaattimuotoisen E-vitamiinin antaminen on perusteltua siksi, että niille kehittyy vasta noin kuukausi emästä ja maidosta vierotuksen jälkeen entsyymejä, joilla ne kykenevät hajottamaan ja käyttämään toiseen molekyyliin sidottua asetaattimuotoista E-vitamiinia hyödykseen.



Vaikutusta vastustuskykyyn, lihastoimintaan ja lisääntymiseen


E-vitamiini vaikuttaa moniin elimistön toimintoihin. Sillä on keskeinen tehtävä lihasten toiminnassa, happiaineenvaihdunnassa, energian tuotannossa ja hemoglobiinin muodostumisessa. E-vitamiinin avulla nopeat lihassolut kykenevät toimimaan anaerobisesti eli ilman happea. E-vitamiini myös lisää hevosten ja varsojen vastustuskykyä ja vaikuttaa positiivisesti hormonitoimintoihin ja lisääntymiseen. E-vitamiinia kutsutaankin ”hedelmällisyysvitamiiniksi”.

E-vitamiini vahvistaa myös A-vitamiinin tehoa ja suojaa sitä hapettumiselta ja pystyy jossain määrin korvaamaan seleenin saantia. Vaikka E-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini, ei siitä synny yliannostusoireita yhtä helposti kuin muista rasvaliukoisista vitamiineista, sillä se ei varastoidu elimistöön. Veriplasman ja maksan varastot alkavat tyhjentyä 3-7 viikon kuluttua, jos niitä ei täydennetä. Siksi E-vitamiinin tasainen saanti on tärkeää.

Kantaville tammoille, pikkuvarsoille ja Urheiluhevosille E-vitamiinilisä on erityisen tärkeä. Varsa saa kaiken E-vitamiininsa emän maidosta siihen saakka, kunnes alkaa syödä ruohoa. Jos tammat saavat tiineys- ja imetys- kautena liian vähän E-vitamiinia, voi varsoista tulla lihaksiltaan niin heikkoja, etteivät ne jaksa imeä tammaa.



E-vitamiini lisää varsan vastustuskykyä


Luonnonoloissa tammat laiduntavat jatkuvasti, jolloin niiden E-vitamiinitaso pysyy tasaisena. Suomessa ilmaston vaikutuksesta johtuen näin ei käy, joten tiineiden tammojen, ternimaidon ja varsojen E-vitamiiniarvot ovat turhan matalat. Tutkimuksilla on osoitettu, että lopputiineyden aikana tammoille annettu E-vitamiinilisä nosti niiden ternimaidon vasta-ainepitoisuutta verrattuna kontrolliryhmään. Jos tamman ternimaito on todettu huonolaatuiseksi, tamma tuottaa huonosti maitoa tai sen varsoilla on ollut ongelmia vasta-aineiden riittävässä saamisessa, tutkijat suosittelevat 1800 mg:n päivittäistä E-vitamiiniannosta. Annostelu tulee aloittaa vähintään kuukausi ennen laskettua varsomista, ja sitä tulee jatkaa ensimmäisen imetyskuukauden ajan. Aikaisin keväällä varsovilla tammoilla E-vitamiinilisää suositellaan syötettäväksi laidunkauden alkamiseen saakka.

Vastasyntyneiden varsojen elimistöllä on ensimmäisen vuorokauden aikana tärkeä tehtävä. Sinä aikana varsa kykenee suoliston erilaisen rakenteen ansiosta käyttämään ternimaidon vasta-aineet erittäin tehokkaasti hyödyksi. Kun varsalle annetaan ternimaidon kanssa (ensimmäisen kuuden tunnin aikana) samaan aikaan 1 ml Natur-E –vitamiinia, imeytyy myös se optimaalisesti suolistosta elimistöön, ja vahvistaa varsan vastustuskykyä. Porsailla käytetään vastaavanlaista tilannetta hyödyksi raudan antamiseen.



Suosituksiin mahdotonta päästä keväällä ilman E-vitamiinilisää



Elintoimintojen ylläpitoon hevonen tarvitsee 300-400 mg:a E-vitamiinia päivässä. Kevyessä harrastuskäytössä olevan hevosen päivätarve on hieman suurempi, 500-600 mg:a. Kilpahevoset, kantavat ja imettävät tammat ja kasvavat varsat vaativat eräiden tutkijoiden mukaan jopa 1000-2000 mg:a E-vitamiinia vuorokaudessa. Varsinkin kevättalvesta, kun rehujen vitamiinimäärät ovat selvästi laskeneet, näihin vaatimuksiin on mahdotonta päästä ilman E-vitamiinilisää. E-vitamiinin on todettu imeytyvän tehokkaimmin rehuannoksen joukkoon sekoitettuna.



E-vitamiini

- E-vitamiini vaikuttaa mm. lihaksiston toimintaan ja kehittymiseen, sairauksien vastustuskykyyn ja hormonitoimintaan
- Erityisen tärkeä E-vitamiini on kantaville tammoille, pikkuvarsoille ja kilpahevosille.
- Hevonen ei pysty varastoimaan E-vitamiinia yhtä hyvin kuin muita rasvaliukoisia vitamiineja
- E-vitamiinilisäys on tarpeen sisäruokintakaudella, erityisesti keväällä
- Ei-asetaattimuotoinen Natur-E –vitamiini imeytyy 2-4 kertaa muita valmisteita tehokkaammin
- Imeväisikäiset varsat pystyvät käyttämään vain ei-astetaattimuotoista E-vitamiinia hyödykseen
- E-vitamiinista ei synny yliannostusoireita yhtä helposti kuin muista rasvaliukoisista vitamiineista
- Kantavilla tammoilla E-vitamiinilisä parantaa tutkimusten mukaan ternimaidon vasta-ainepitoisuutta, lisää imettävän tamman maidontuotantoa ja maidon E-vitamiinipitoisuutta


Teksti: Kati Hurme-Leikkonen
Lähteet: Ruokinnalla tuloksiin 3 ja Vetcare Oy

Artikkeli julkaistu yllämainittujen luvalla.